Näkökulmia Mesokosmoksesta

Näkökulmia Mesokosmoksesta


Episodi 42: Faktoista, joogasutrista, kvanteista ja KalpaTarusta

December 21, 2020

Vuosi lähestyy loppuaan. Rauhoitumme Mesokosmoksessakin Joulun viettoon ja uuden vuoden vaihtoon.
Yksi asia, mikä tänä vuonna on ollut hienoa nähdä on se, että kirjat käyvät taas kaupaksi. Äänikirjat, podcastit, mutta myös kovakantiset. Kirjastoautojen nuoruuden suurkuluttajana en voi sille mitään, että tietyt kirjat on vain saatava käsinkosketeltavina ja plarattavina versioina kirjahyllyyni. Tänä vuonna sinne eksyi myös kirja nimeltä “Kvanttilainen todellisuus”, jonka on kirjoittanut filosofian tohtori, fysiikan tutkija ja Kalpataru praktiikan harjoittaja Tarja Kallio-Tamminen jo vuonna 2006. Luettuani puolet kirjasta vaikutuin sen selkeydestä käsitellä aihealuetta. Päätin kysyä Tarjalta, jos hän suostuisi haastatteluun sen tiimoilta ja ilokseni hän suostui.
Seuraava puolentoista tunnin haastattelu on nauhoitettu Tarjan luona Kauklahdella. Hörppäämme teen makoisten leipien kera ja käymme käsiksi moniulotteiseen aiheeseen. Kuulet haastattelussa Tarjan motiivit kirjan kirjoittamiselle sekä aimo annoksen historiallista johdantoa siihen, miten kvanttifysiikan synty ja kehittyminen 1900-luvulla sotki pahemman kerran mekanistisen maailmankuvan muodostumista viimeiseksi ja lopulliseksi ihmiskunnan perinnöksi.
Mikä kvanttimekaniikan todellisuuskuvassa on erilaista verrattuna klassisiin maailmanselityksiin? Antaako se aiheen vain tekniselle kehitykselle vai löytyykö sovelluskohteita myös ihmistieteistä? Mitä on kvanttikognitio? Miksi niin useat aihealueen tutkijat on akatemiassa leimattu toisinajattelijoiksi? Vai onko se leima jo pikkuhiljaa haihtumassa, koska monialaisia ja poikkitieteellisiä idän- ja lännen filosofian tutkijoita on alkanut esiintymään enenevissä määrin? Tulevaisuus tietää. Tämä jakso antaa yhden näkökulman, miten kohtaaminen on onnistunut erään tutkijan elämässä.
mesokosmos.com
Photo
Copyright © Annie Spratt on Unsplash